Tekstiosio seuraa myöhemmin!
torstai 26. marraskuuta 2009
lauantai 14. marraskuuta 2009
Kirja-arvioita
Vietin tänään ihanan kahvilahetken auringossa ja luin samalla The Globe and Mail -lehteä. Sattumalta kulttuurisivuilla oli kaksi arviota Montgomeryyn liittyen. Toinen Irene Gammelin arvio Jane Urquhartin uudesta Montgomery-elämäkerrasta:
http://www.theglobeandmail.com/books/review-lm-montgomery-by-jane-urquhart/article1361041/
Ja toinen Blythes Are Quoted -kirjasta:
http://www.theglobeandmail.com/books/review-the-blythes-are-quoted-by-lm-montgomery/article1361265/
Luen täällä niin harvoin sanomalehtiä, että tämä oli ihana yllätys ja onni. Nettilehtien selailu ei ole ikinä ihan sama asia. Mikä konkretia kamppailla tuulen kanssa sanomalehden sivuista!
http://www.theglobeandmail.com/books/review-lm-montgomery-by-jane-urquhart/article1361041/
Ja toinen Blythes Are Quoted -kirjasta:
http://www.theglobeandmail.com/books/review-the-blythes-are-quoted-by-lm-montgomery/article1361265/
Luen täällä niin harvoin sanomalehtiä, että tämä oli ihana yllätys ja onni. Nettilehtien selailu ei ole ikinä ihan sama asia. Mikä konkretia kamppailla tuulen kanssa sanomalehden sivuista!
perjantai 13. marraskuuta 2009
Kirjallista elämää
Vaihtelun vuoksi vähän muistakin kirjoista ja kirjailijoista kuin Montgomerystä.
Margaret Atwood tulee Guelphiin 24.11. lukemaan uudesta kirjastaan The Year of Flood. Odotan jännityksellä. Vielä kun näkisi Alice Munron, voisin kuolla tyytyväisenä.
Paikallisessa divarissa Macondo Booksissa on nyt alennusmyynti. Vaarallista kokea. Yritin ostaa hyvin ohuita kirjoja, painavia sisällöltään. Jean Rhysin Wide Sargasso Sea, Adrienne Richin kootut, Shieldsin Small Ceremonies, Christine de Pisanin (tai Pizan) Naisten kaupunki , jännä kokoelma äitien ja tyttärien kirjeitä nimeltä Between Ourselves ja Writing a Woman's Life joka kuvaa miten kirjailijat ovat kirjoittaneet naisena olemisesta. Sain myös paketin Suomesta. Onko parempaa kuin englanninkielinen kirjallisuus ja suomalaiset karkit?
torstai 12. marraskuuta 2009
Outoja löytöjä arkistoissa
Nyt kun en kopioi vaan yritän kirjoittaa, teen arkistoihin välillä hengähdysretken, että pääsen pois talosta ja saan muuta ajateltavaa kuin gradun (tuskallisen hidas) kirjoittaminen.
Eräänä päivänä palautin editing copyn takahuoneeseen ja huomasin pöydällä suomenkielisen version Rainbow Valleystä (siis Sateenkaarinotko) vuodelta 1925. Selasin kirjaa vähän, varsinkin kun olin huoneessa yksin, kaikkien näiden aarteiden keskellä. Ensimmäisellä aukeamalla luki L. M. Montgomery, Montgomeryn käsialalla kirjoitettuna ja sen alla hänen kissamerkkinsä. Suomenkielisen otsikon alle hän oli kirjoittanut "Rainbow Valley". Tuntui hurjalta ajatella, että kirja oli kuulunut Montgomerylle ja että se oli suomenkielinen. Välillä on vaikea yhdistää englanninkielisiä kirjoja suomenkielisiin. Tuntui kuin Montgomery olisi jotenkin saanut käsiinsä MINUN versioni kirjasta - sen minkä minä tunnen parhaiten, joka odottaa kirjahyllyssä Suomessa. En osaa yhdistää Sateenkaarinotkoa vuodelta -25 - varmaan Wendelinin kannella - Montgomeryn maailmaan, vaikka hän on kirjoittanut sen.
Kirjan vieressä oli toinen haamu menneestä, Montgomeryn oletettu itsemurhaviesti, alkuperäinen. Käsiala oli tärisevää ja vaikeasti luettavaa, sortuneen ihmisen kirjoittamaa. Teki Montgomery itsemurhan tai otti vahingossa yliannostuksen lääkkeitä, samantekevää, hän oli joka tapauksessa hyvin masentunut, sen pystyy näkemään viestistä. Rubio kirjoittaa, että viesti saattaa olla myös osa kadonneita päiväkirjamerkintöjä, jotka kenties Montgomeryn poika Chester otti ja tuhosi. Nuorempi poika Stuart, joka löysi viestin, luuli sitä automaattisesti itsemurhaviestiksi, mutta se saattaa olla myös vain yksittäinen sivu päiväkirjasta.
Sairastamisessa on hyviäkin puolia. Ehtii lukea kirjoja. Sain viimeinkin luettua Rubion Montgomery-elämkerran (600 sivua). Varsinkin alkupuoli oli ihmeellisen hyvin kirjoitettu ja avasi uusia näkökulmia tuohon monimutkaiseen ja kätkettyyn elämään. Loppua kohden tuli samanlainen olo kuin päiväkirjojen viimeisiä osia lukiessa. Murhemieli valtaa mielen, en halua lukea tästä! Montgomeryn loppuelämä tuntui olevan loputonta huolta ja surua, osa itseaiheutettuakin.
Tuntui jotenkin väärältä katsella murtuneen ihmisen mustana hetkenä kirjoittamaa tekstiä. Tunsin olon jotenkin likaiseksi jälkeenpäin. Ehkä ihan kaikkea ei kannata säilyttää ja arkistoida.
Yritin myös selvittää tätä Frede-sotkua. Arkistoissa olevassa esitteessä lukee, että kasvihuoneessa otettu kuva onkin otettu Guelphissä ja että Frede kävi yhden kurssin täällä olevassa Macdonald Institutessa (household & food science). Juttelin arkistonhoitaja Darleen Wiltsien kanssa ja hän sanoi, että Macdonald-nimisiä instituutteja on useampia ja ne kaikki ovat jonkun tupakkatehtailijan perustamia.
Muita Guelph-yhteyksiä:
- Montgomery tapasi kerran John McCraen (joka on kirjoittanut "In Flanders Fields" -runon), joka on kotoisin Guelphistä. Täällä vietetään tänään Remembrance Day'tä ensimmäisen maailmansodan muistoksi ja kaikkien takkien kauluksissa näkyy unikkopinssejä.
- Montgomeryn mies Ewan oli hoidossa täällä olleessa parantolassa (Homewood Sanitarium)
- Montgomeryn poika Chester joutui hetkeksi Guelphissa sijaitsevaan vankilaan (Montgomeryn kuoleman jälkeen...hän olisi varmaan saanut sydärin jos olisi vielä ollut elossa). Outo sattuma on, että samaan aikaan vankilassa istui Chesterin oma poika Cameron (Montgomeryn lapsenlapsi), jota hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen. Paikan nimi oli Ontario Reformatory.
Eräänä päivänä palautin editing copyn takahuoneeseen ja huomasin pöydällä suomenkielisen version Rainbow Valleystä (siis Sateenkaarinotko) vuodelta 1925. Selasin kirjaa vähän, varsinkin kun olin huoneessa yksin, kaikkien näiden aarteiden keskellä. Ensimmäisellä aukeamalla luki L. M. Montgomery, Montgomeryn käsialalla kirjoitettuna ja sen alla hänen kissamerkkinsä. Suomenkielisen otsikon alle hän oli kirjoittanut "Rainbow Valley". Tuntui hurjalta ajatella, että kirja oli kuulunut Montgomerylle ja että se oli suomenkielinen. Välillä on vaikea yhdistää englanninkielisiä kirjoja suomenkielisiin. Tuntui kuin Montgomery olisi jotenkin saanut käsiinsä MINUN versioni kirjasta - sen minkä minä tunnen parhaiten, joka odottaa kirjahyllyssä Suomessa. En osaa yhdistää Sateenkaarinotkoa vuodelta -25 - varmaan Wendelinin kannella - Montgomeryn maailmaan, vaikka hän on kirjoittanut sen.
Kirjan vieressä oli toinen haamu menneestä, Montgomeryn oletettu itsemurhaviesti, alkuperäinen. Käsiala oli tärisevää ja vaikeasti luettavaa, sortuneen ihmisen kirjoittamaa. Teki Montgomery itsemurhan tai otti vahingossa yliannostuksen lääkkeitä, samantekevää, hän oli joka tapauksessa hyvin masentunut, sen pystyy näkemään viestistä. Rubio kirjoittaa, että viesti saattaa olla myös osa kadonneita päiväkirjamerkintöjä, jotka kenties Montgomeryn poika Chester otti ja tuhosi. Nuorempi poika Stuart, joka löysi viestin, luuli sitä automaattisesti itsemurhaviestiksi, mutta se saattaa olla myös vain yksittäinen sivu päiväkirjasta.
Sairastamisessa on hyviäkin puolia. Ehtii lukea kirjoja. Sain viimeinkin luettua Rubion Montgomery-elämkerran (600 sivua). Varsinkin alkupuoli oli ihmeellisen hyvin kirjoitettu ja avasi uusia näkökulmia tuohon monimutkaiseen ja kätkettyyn elämään. Loppua kohden tuli samanlainen olo kuin päiväkirjojen viimeisiä osia lukiessa. Murhemieli valtaa mielen, en halua lukea tästä! Montgomeryn loppuelämä tuntui olevan loputonta huolta ja surua, osa itseaiheutettuakin.
Tuntui jotenkin väärältä katsella murtuneen ihmisen mustana hetkenä kirjoittamaa tekstiä. Tunsin olon jotenkin likaiseksi jälkeenpäin. Ehkä ihan kaikkea ei kannata säilyttää ja arkistoida.
Yritin myös selvittää tätä Frede-sotkua. Arkistoissa olevassa esitteessä lukee, että kasvihuoneessa otettu kuva onkin otettu Guelphissä ja että Frede kävi yhden kurssin täällä olevassa Macdonald Institutessa (household & food science). Juttelin arkistonhoitaja Darleen Wiltsien kanssa ja hän sanoi, että Macdonald-nimisiä instituutteja on useampia ja ne kaikki ovat jonkun tupakkatehtailijan perustamia.
Muita Guelph-yhteyksiä:
- Montgomery tapasi kerran John McCraen (joka on kirjoittanut "In Flanders Fields" -runon), joka on kotoisin Guelphistä. Täällä vietetään tänään Remembrance Day'tä ensimmäisen maailmansodan muistoksi ja kaikkien takkien kauluksissa näkyy unikkopinssejä.
- Montgomeryn mies Ewan oli hoidossa täällä olleessa parantolassa (Homewood Sanitarium)
- Montgomeryn poika Chester joutui hetkeksi Guelphissa sijaitsevaan vankilaan (Montgomeryn kuoleman jälkeen...hän olisi varmaan saanut sydärin jos olisi vielä ollut elossa). Outo sattuma on, että samaan aikaan vankilassa istui Chesterin oma poika Cameron (Montgomeryn lapsenlapsi), jota hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen. Paikan nimi oli Ontario Reformatory.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Suomalainen graduntekijä ei ylitä uutiskynnystä
Löysin tv-pätkän netistä enkä ylittänyt uutiskynnystä. Tässä linkki videoon, missä näkyy kyllä hienosti arkistoja, Mary Rubiolta yksi lause ja Benjaminin haastattelu. Hieno kokemus joka tapauksessa ja hyvää julkisuutta arkistoille ja uudelle kirjalle.
http://www.cbc.ca/video/news/player.html?clipid=1305900005
http://www.cbc.ca/video/news/player.html?clipid=1305900005
perjantai 23. lokakuuta 2009
"Is Montgomery popular in Finland?"
Tv-esiintyminen takana. Glamour hävisi, kun odotin n. neljä tuntia h-hetkeä kopioimalla päiväkirjoja ajankuluksi. Ensin tv-ryhmä oli myöhässä ruuhkan takia, sitten he haastattelivat Mary Rubiota, sitten kuvasivat kirjoja, viimeisenä olin vuorossa minä! Graduntekijä Suomesta!
Häikäisevä kohdevalo ja jättimäinen kamera meinasivat jähmettää minut, mutta jotenkin sain pidettyä pään kylmänä ja vastattua kysymyksiin, jotka olivat hyviä, mutta hiemat yleispäteviä. Otsikon kysymykseen vastasin tietysti kyllä. Kysymykseen siitä, miksi Montgomery on niin suosittu kaikkialla maailmassa oli hieman vaikeampi löytää lyhyttä ja ytimekästä vastausta. Sönkötin jotain optimismista ja tyttöjen kasvukertomuksista ja luontokuvauksista. Pitikin mennä mainitsemaan Montgomeryn optimismi! Sitä aina hoetaan joka paikassa ja inhoan sitä, koska itse pidän hänen kirjoissaan niistä tummemmista sävyistä, huumorista ja erityisesti pisteliäästä ihmisluonnon kuvauksesta. Montgomery ei ole todellakaan (ei edes ensimmäisessä Anna-kirjassa) pelkkä optimismin ja kauneuden kuvaaja. No, ehkä annan itselleni anteeksi, koska aikaa miettiä vastauksia oli n. puoli sekuntia.
Ohjelma näytetään CBC:n National-uutispätkässä, joko lauantaina tai sunnuntaina (ellei sitä leikata pois jonkin tärkeämmän jutun paikalta). Luultavasti se löytyy myöhemmin myös netistä. Tavallaan en edes haluaisi nähdä valmista lopputulosta. Riittää että selvisin ensimmäisestä televisiohaastattelustani hengissä!
Huvittavin hetki oli, kun tajusin, että Torontosta asti tullut tv-ryhmä kuvaa minua tekemässä tylsää ja puuduttavaa graduprojetia, sitä mitä teen joka päivä, kopioin, istun arkistoissa kansioiden ja papereiden keskellä. Että joku oikeasti haluaa kuvata sitä televisioon! Tällaisia gradukannustushetkiä pitäisi jokaisen saada myös Suomessa.
Häikäisevä kohdevalo ja jättimäinen kamera meinasivat jähmettää minut, mutta jotenkin sain pidettyä pään kylmänä ja vastattua kysymyksiin, jotka olivat hyviä, mutta hiemat yleispäteviä. Otsikon kysymykseen vastasin tietysti kyllä. Kysymykseen siitä, miksi Montgomery on niin suosittu kaikkialla maailmassa oli hieman vaikeampi löytää lyhyttä ja ytimekästä vastausta. Sönkötin jotain optimismista ja tyttöjen kasvukertomuksista ja luontokuvauksista. Pitikin mennä mainitsemaan Montgomeryn optimismi! Sitä aina hoetaan joka paikassa ja inhoan sitä, koska itse pidän hänen kirjoissaan niistä tummemmista sävyistä, huumorista ja erityisesti pisteliäästä ihmisluonnon kuvauksesta. Montgomery ei ole todellakaan (ei edes ensimmäisessä Anna-kirjassa) pelkkä optimismin ja kauneuden kuvaaja. No, ehkä annan itselleni anteeksi, koska aikaa miettiä vastauksia oli n. puoli sekuntia.
Ohjelma näytetään CBC:n National-uutispätkässä, joko lauantaina tai sunnuntaina (ellei sitä leikata pois jonkin tärkeämmän jutun paikalta). Luultavasti se löytyy myöhemmin myös netistä. Tavallaan en edes haluaisi nähdä valmista lopputulosta. Riittää että selvisin ensimmäisestä televisiohaastattelustani hengissä!
Huvittavin hetki oli, kun tajusin, että Torontosta asti tullut tv-ryhmä kuvaa minua tekemässä tylsää ja puuduttavaa graduprojetia, sitä mitä teen joka päivä, kopioin, istun arkistoissa kansioiden ja papereiden keskellä. Että joku oikeasti haluaa kuvata sitä televisioon! Tällaisia gradukannustushetkiä pitäisi jokaisen saada myös Suomessa.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Montgomery ja Vappu valloittavat Kanadan tv:n
Sain sähköpostin, jossa kysyttiin haluanko puhua medialle projektistani. Mietin hetken (eihän minulla ole mitään projektia! en halua puhua medialle mitään!), sitten rauhoitun. Kyseessä on Kanadan YLE eli CBC, joka tulee tekemään arkistoihin juttua Montgomery-kokoelmasta. He haluavat haastatella minua, koska olen opiskelija (lisäetuna eksoottinen suomalaisuus!). Tässä sitä mennään. Jännittää, mutta onneksi täällä kukaan ei tunne minua, jos sönkötän jotain kummallista. Paikalla tulee myös olemaan Mary Rubio, joka tuntee kokoelman läpikotaisin, joten minä voin keskittyä hymyilemään paljon ja leveästi (hymyily oli äidin ohje).
Sain graduvalvojaltani Bo Petterssonilta deadlinen. Marraskuun puoliväliin aikaa yrittää viimeinkin kirjoittaa jotain. Printtasin ensimmäisen osan poistetut osuudet (riviväli 1) ja sivuja on melkein 150. Materiaalista ei siis ole pulaa.
Montgomeryllä on hyvä lääke pelkoon ja ahdistukseen: kävely luonnossa. Hän kirjoittaa 30. kesäkuuta 1902 käveltyään Lover's Lanellä (Rakastavaisten polulla):
"Somewhere in me the soul of me rose up and said, 'No matter for those troubles and problems that looked so big and black in the night. They are mortal and will pass. I am immortal and will remain.'"
("Jossain sisälläni sieluni nousi ja sanoi: "Mitä merkitsevät nuo murheet ja ongelmat jotka vaikuttivat niin isoilta ja mustilta yöllä. Ne ovat kuolevaisia ja häviävät. Minä olen kuolematon ja pysyn.")
Tämä kohta ilmaisee hienosti, miten luonto ja ihmissielu ovat kuolemattomia ja miten ihmisessä, joka on yhteydessä luontoon on jotain jumalaista ja ikuista. Tärkeä muistaa täällä autojen keskellä.
Sain graduvalvojaltani Bo Petterssonilta deadlinen. Marraskuun puoliväliin aikaa yrittää viimeinkin kirjoittaa jotain. Printtasin ensimmäisen osan poistetut osuudet (riviväli 1) ja sivuja on melkein 150. Materiaalista ei siis ole pulaa.
Montgomeryllä on hyvä lääke pelkoon ja ahdistukseen: kävely luonnossa. Hän kirjoittaa 30. kesäkuuta 1902 käveltyään Lover's Lanellä (Rakastavaisten polulla):
"Somewhere in me the soul of me rose up and said, 'No matter for those troubles and problems that looked so big and black in the night. They are mortal and will pass. I am immortal and will remain.'"
("Jossain sisälläni sieluni nousi ja sanoi: "Mitä merkitsevät nuo murheet ja ongelmat jotka vaikuttivat niin isoilta ja mustilta yöllä. Ne ovat kuolevaisia ja häviävät. Minä olen kuolematon ja pysyn.")
Tämä kohta ilmaisee hienosti, miten luonto ja ihmissielu ovat kuolemattomia ja miten ihmisessä, joka on yhteydessä luontoon on jotain jumalaista ja ikuista. Tärkeä muistaa täällä autojen keskellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)