Rasavillejä ja romantikkoja

Saran kirja (kuva Avaimen nettisivulta)

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin projektit jotka venyvät venymistään eivätkä tule koskaan valmiiksi. Siksi olikin niin ilahduttavaa, että tämä Saran kirjaprojekti, josta kuulin ensimmäistä kertaa tämän vuoden tammikuussa, valmistui ripeässä aikataulussa ja saimme sen luettavaksi jo nyt, ennen joulua.

Rasavillejä ja romantikkoja kokoaa yhteen tunnetuimpien (tai suosituimpien) suomalaisten tyttökirjailijoiden elämäkertoja ja heidän kirjoihinsa liittyviä lukijakokemuksia. Kirjaan liittyi kirjoituskutsu, johon osallistuin itsekin kirjoittamalla Tuija Lehtisen Mirkka-sarjasta (laitan tekstin tänne seuraavaan kirjoitukseen). Sara Kokkonen tutkii suomalaisia tyttökirjoja väitöskirjassaan Turun yliopiston kasvatustieteelliselle laitokselle. Rasavillejä on tervetullut avaus ja jäin odottamaan jatkoa innolla. Tyttökirjallisuus on lajityyppi, jota ei ole tutkittu tarpeeksi ja jolla on tietynlainen leima, joten tämäntyyppinen tutkimus on aina uraauurtavaa. 

Pidin kirjassa siitä, että kirjailijoiden elämäkerrat limittyvät lukijoiden kokemuksiin heidän kirjoistaan. Useinhan kirjallisuutta tai kirjailijoita tutkitaan erillään lukijakokemuksista, aivan kuin kirjailijat ja lukijat elisivät rinnakkaisissa todellisuuksissa, jotka eivät koskaan kohtaa. Kirja kuitenkin herää eloon vasta kun joku lukee sen, ja ketkä olisivatkaan uskollisempia lukijoita kuin tyttökirjojen rakastajat? Itselle tärkeät klassikot herätetään henkiin kerta toisensa jälkeen ja useimmiten jossain hyvin yksityisessä paikassa. 

Kuten Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen vastaava teos Montgomeryn kirjojen herättämistä lukijakokemuksista, Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt osoittaa, tyttökirjoihin tartutaan usein hädän hetkellä, kun halutaan palata lapsuuteen tai nuoruuteen, tai muuten vain viettää hetki itsen kanssa, hetki joka on tuttu ja rakas ja intiimi. Se ei silti tarkoita että tyttökirjat olisivat vain nostalgiaan nojaavaa "huonoa" kirjallisuutta. Kuten Sara ja kirjan lukijat kirjoittavat, suomalaisiin tyttökirjoihin on samaistuttu ja kirjojen henkilöiden nahkoihin on menty niin kuin harvojen muiden kirjojen kanssa. Huonosti kirjoitettuun kirjaan ei tartuttaisi moneen kertaan läpi elämän.

Lukijakokemusten lisäksi oli hauska lukea tietoja kirjailijoista, joista en tiennyt oikeastaan mitään. Vaikka esimerkiksi Anni Swanin elämästä olen lukenut jotain, lähes kaikkien muiden kirjailijoiden elämät olivat minulle uppo-outoja. Erityisen kiinnostavaa oli lukea Mary Marckin eli Kersti Bergrothin elämästä - ja rupesipa tekemään mieli lukea hänen aikuisten romaanejaankin. Myös Helga Nuorpuu ja Rebekka Räsänen kiinnostivat, koska en ole vielä lukenut heidän kirjojaan. 

Montgomery-tutkijana minulle oli tietysti mielenkiintoista huomata, miten laajalle hänen vaikutuksensa Louisa M. Alcottin lisäksi ulottuu. Molempien kirjailijoiden kirjat ovat olleet saatavilla suomeksi niin pitkään, että ne ovat vaikuttaneet suomalaisiin kirjailijoihin jo useamman vuosikymmenen. Hauska oli esimerkiksi tämä arkistoista löytynyt kirje, missä Kersti Bergroth kirjoittaa Anni Swanille: "Tiedätkö ketä nuorisokirjailijaa olet otteesi puolesta lähinnä? En tiedä mikä hänen nimensä on, mutta hän on kirjoittanut 'Annasta'. Miten Anna joutui naimisiin ja asui Viiden tuulen majakan luona tai jotakin sellaista" (Rasavillejä ja Romantikkoja, 62). Kuvaavaa, että Bergrothin mielestä Anna joutui naimisiin Gilbertin kanssa...

Pidin myös Saran loppusanoista, missä hän korostaa tyttökirjojen lukemisen sukupolvijatkumoa. Ensisijaisesti äidit ovat siirtäneet kirjat tyttärilleen, tai isoäidit lapsenlapsilleen (251). Olen itsekin miettinyt tätä paljon. Miten tärkeimmät kirjat ovat kenties niitä, joita ei näy kaanoneissa eikä must read -listoilla, vaan jotka valuvat alas sukupolvia kuin vesi, vuosi toisen jälkeen, kädestä toiseen, kirjastosta kotiin, huomaamatta, poissa parrasvaloista. Näiden kirjojen vaikutus on huomaamattomampi, mutta sitkeämpi, pysyvämpi, perustavammanlaatuinen. 

Sen lisäksi, että Saran kirjan kuvaamat tyttökirjat ovat vaikuttaneet satoihin suomalaisiin lukijoihin, ovat esimerkiksi Montgomeryn tyttökirjoiksi luokitetellut teokset vaikuttaneet pitkään listaan kirjailijoita ja taiteilijoita. Kokosin joskus ajankuluksi nimiä: mm. Alice Munro, tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja, Carol Shields, Margaret Atwood (ja lukuisia muita kanadalaisia kirjailijoita), Pirkko Saisio, Timo K. Mukka, Laura Ruohonen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja suuri määrä muita suomalaisia kirjailijoita.

Tyttökirjoja ei siis tule aliarvioida tai halveksua! Toivottavasti Saran kirja auttaa poistamaan ennakkoluuloja ja tutustuttamaan muitakin kuin tyttökirjojen lukijoita näihin hienoihin kirjoihin ja kirjailijoihin.