Kynällä kyntäjät

Leikekirjojen välissä kirjoitan vähän kirjasta, joka on lojunut työpöydälläni jo puoli vuotta ja josta olen halunnut kirjoittaa pitkään. Kyseessä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa (toim. Lea Laitinen ja Kati Mikkola), jonka artikkelit käsittelevät itseoppineita kirjoittajia, ns. "kansanihmisiä", jotka pitivät päiväkirjoja, kirjoittivat maaseutukirjeitä, runoja, veisuja, näytelmiä ja käsinkirjoitettuja sanomalehtiä, usein ilman sen kummempaa koulusivistystä.

Erityisesti Anna Kuisminin artikkeli rahvaan päiväkirjoista ja omaelämäkerroista kiinnosti minua, koska tutkin itsekin päiväkirjoja. Montgomeryn päiväkirjoja tutkiessa unohtuu usein se, että kaikki päiväkirjat eivät ole romaanimaisia, vuosikausia kestäneitä ja editoituja kokonaisuuksia, joita ulkopuolisenkin lukijan on helppo seurata. Suurinta osaa päiväkirjoista pidettiin vain itseä varten, eikä niitä aiottukaan muiden silmien nähtäväksi. 

Kuisminin artikkeli muistuttaa kuitenkin tärkellä tavalla siitä, että nämä rahvaankin päiväkirjat käyttävät aivan samanlaisia kirjallisia keinoja kuin "sofistikoituneemmat" ja kirjallisemmat päiväkirjat, kuten Montgomeryn massiiviset päiväkirjat.

Kuismin mainitsee esimerkiksi hailuotolaisen Anna Nikulan (s. 1865) päiväkirjan, jossa tämä lainaa tekstiä suoraan K. J. Gummeruksen romaanista Ylhäiset ja alhaiset (1870) kuvatakseen sydämensä tuntoja: 

"Sydämeni on minun muisto kirjani. Mitä sinne on tänä aikana kirjoittu, on kuumilla kirjaimilla sinne painettu. Aamuin, Illoin, päivin, öin kaikuu yksi nimi, näkyy yksi kuva ja pysyy yksi ajatus: Löydänkö iloa maailmassa? olen kysynyt sydämmeltäni. Joka on vastannut: Et." (Kynällä kyntäjät, 92) 

Olin ajatellut -- ylimielisesti ja väärin -- että vain ammatikseen kirjoittavien päiväkirjanpitäjien, kuten Montgomeryn tai Woolfin tai Kallaksen päiväkirjoissa lainataan tekstiä romaaneista tai kirjoitetaan tapahtumista fiktiivisen linssin tai fiktiosta tuttujen konventioiden avulla. Hauska huomata, että näin tapahtuu kaikenlaisissa päiväkirjoissa! Taitaa olla luonnollista kirjoittavalle ja lukevalle ihmiselle, että oma ja lainattu, koettu ja luettu sekoittuvat.

Toinen mielenkiintoinen esimerkki on kyläompelijatar Ida Digertin päiväkirja (1894-1899), jossa Ida listaa perheenjäsenensä ja eletyt vuotensa (20 vuotta kun päiväkirja alkaa). Idan päiväkirja ei kiinnosta minua niinkään sisältönsä takia vaan Idan syntymävuoden takia. Ida on syntynyt samana vuonna kuin Montgomery, 1874, tosin alkuvuodesta helmikuussa, kun taas Montgomery syntyi marraskuun viimeinen päivä.

Jäin miettimään, mikä näitä kahta samana vuonna syntynyttä päiväkirjanpitäjää yhdistää. Toinen Suomessa Tuimalan kylässä syntynyt, toinen Prinssi Edwardin Saaren Cavendishin kylässä Kanadassa syntynyt. Molemmat pitivät päiväkirjaa, toinen kaksikymmentävuotiaasta, toinen neljätoistavuotiaasta. 

Ida aloittaa päiväkirja-vihkonsa luettelolla:

"1874. Helmikuun 2 p: olen syntynyt, Marttilan pitäjässä, Kosken kappelissa, Tuimalan kylässä, (Mäntylässä).

1875

1876

1877

1878

...

1894 Alkaa tämä päiväkirja, muutamilla muistiinpanoilla.

2 p. Helmikuuta täytin 20 vuotta." (Kynällä kyntäjät, 89)

Montgomery sen sijaan kirjoittaa:

"Sept. 21, 1889. I am going to begin a new kind of diary. I have kept one of a kind for years -- ever since I was a tot of nine. But I burned it to-day. It was so silly I was ashamed of it. And it was also very dull. I wrote in it religiously every day and told what kind of weather it was." (The Selected Journals, 1) 

("Aion alkaa pitää uudenlaista päiväkirjaa. Olen pitänyt jotain päiväkirjan tapaista jo vuosia -- siitä asti kun olin yhdeksänvuotias napero. Mutta tänään poltin sen. Se oli niin hölmö, että minua hävetti. Sen lisäksi se oli niin tylsä. Kirjoitin siihen tunnontarkasti joka päivä ja raportoin millainen sää oli.")

Ensisilmäyksellä Idan luettelomaisen merkinnän ja Montgomeryn ensimmäisen kirjoituksen välillä ei tunnu olevan mitään yhteyttä. Montgomery arvostelee merkinnässään juuri rahvaan päiväkirjojen kaltaisia "sääpäiväkirjoja" -- hän pitää sellaisia päiväkirjoja lapsellisina ja aikoo itse kirjoittaa muustakin kuin säästä. 

Tarkemmin ajateltuna Idan ja Maudin päiväkirjoissa on kuitenkin enemmän yhteistä kuin luulisi. Molemmat pitävät tärkeänä kirjata ylös ajatuksiaan ja faktojaan elämästään. Molemmat haluavat kirjoittamalla jättää jonkin jäljen historiaan. Todisteen siitä, että henkilöt nimeltä "Ida" ja "Maud" olivat olemassa, hengittivät, ajattelivat ja elivät. 

Molemmat 1874 syntyneet tytöt myös osoittavat harvinaisen voimakasta omantunnonarvoa, Ida merkitessään syntymäpäivänsä listan alkuun ("olen syntynyt") ja Montgomery julistaessaan aloittavansa kokonaan uudenlaisen päiväkirjan. Päiväkirjan pitäjälle tärkein hetki on tietenkin oman syntymäpäivän lisäksi se, kun päättää kirjata elämäänsä päiväkirjaan. Se, että pitää omaa elämäänsä tallentamisen arvoisena, kertoo ihmisestä jo paljon.