Kirjakerho: The Signature of All Things & The Invention of Wings

Tällä kertaa haluan kirjoittaa kirjoista, joita olen lukenut kesän ja syksyn aikana. Niillä ei ole mitään tekemistä Montgomeryn kanssa, mutta hyvä niin!

Minulla on ollut tänä vuonna ruhtinaallisen paljon aikaa lukea muutakin kuin väitöskirjaan liittyviä kirjoja (kuukauden kesäloma ja kuukauden sairasloma auttavat asiaa kummasti). Kuulostaa vähäpätöiseltä asialta, mutta ainakin lukemista rakastavat tajuavat, mistä on kyse.

Olen nimittäin saanut takaisin lukemisen nautinnon. Ja mikä tärkeintä: olen pystynyt taas uppoutumaan romaaneihin. Väitöskirjan tekeminen ja jatkuva kiire on poistanut minusta tarinaan uppoutumisen taidon, ja parin viime vuoden ajan olen lukenut lähinnä elämäkertoja ja no...katsonut elokuvia tai tv-sarjoja, jos olen halunnut vajota fiktiiviseen maailmaan.

Mutta jos on lukenut viisivuotiaasta saakka ja tulee perheestä, jossa kirjat ovat yhtä tärkeitä hengissäpysymiselle kuin leipä ja uni, elämä tuntuu aina vähän vajavaiselta, jos ei pysty elämään myös kirjoissa.

Haluan jakaa nämä kirjat kanssanne myös siksi, että ne ovat olleet paitsi hyviä kirjoja, myös harvinaisen täydellisiä lukemisen ilon takaisin saamiseen. Niitä kaikkia yhdistää tarinankerronnan taito.

(Valitettavasti suurin osa kirjoista on englanninkielisiä, mutta toivottavasti ne käännetään pian suomeksikin.)

Elizabeth Gilbert: The Signature of All Things (2013) & Sue Monk Kidd: The Invention of Wings (2014)

Nämä kirjat kuuluvat yhteen ja muistuttavat toisiaan. Ne ovat historiallisia romaaneja, jotka tuovat esiin historian unohdettuja naisia: tiedenaisia, aktivisteja, orjia. Molemmat myös sijoittuvat samaan aikaan, 1800-luvun alkupuoliskolle, ja niissä tarkastellaan muutosta 1700-luvulta 1800-luvun puoliväliin ja siitä eteenpäin. Olisiko tämä lajityyppi nyt nosteessa Yhdysvalloissa, kun Gilbert ja Monk Kidd ovat molemmat siellä best-seller-kirjailijoita? Jos näin on, niin hyvä. Historialliset romaanit, varsinkin naisnäkökulmalla, ovat aina tervetulleita.

Gilbertin kirjan luin kesällä, kun löysin sen Kanadasta pehmeäkantisena. Olin yllättynyt, kun Eat, Pray, Love -kirjan kirjoittajan uusin olikin jotain ihan muuta. Ei omaelämäkerrallinen, ei self-helpiä, ei joogaa ja meditaatiota, ei eksoottisia paikkoja, eikä myöskään parisuhteen kuvausta (niin kuin Gilbertin edellisessä kirjassa Committed, joka pohti avioliiton merkitystä ja historiaa). 

The Signature of All Things kertoo Alma Whittakerista, rikkaan Amerikkaan emigroituneen kasvitieteilijän tyttärestä, joka syntyy samalla hetkellä kuin uusi vuosisata, 1800. Alman kautta kuvataan poikkeuksellisen naisen asemaa ja valintoja vuosisadan kuluessa, ja päädytään Philadelphiasta Tahitille ja lopulta Hollantiin. 

Kirjan kieli on uskottavasti vanhahtavaa ja kaunista, erityisesti kun kuvataan kasvimaailman ihmeitä ja Alman kiintymystä sammaleisiin, kasvitieteen osa-alueeseen, joka on tarpeeksi vähäpätöinen, että nainenkin voi tutkia sitä. Loppuosassa päästään käsiksi Darwiniin ja evoluutioteoriaan, ja silloin ollaankin jo uuden maailman ja ajan äärellä: Jumala tiputettiin alas taivaalta, ihmiset periytyivät apinoista ja tieteellinen maailmanselitys korvasi uskonnollisen.

Sue Monk Kiddin kirjan The Invention of Wings luin syksyllä ja aluksi en muistellut Gilbertin kirjaa ollenkaan. Monk Kiddin kirja kertoo nimittäin orjuudesta Charlestonin kaupungissa, Etelä-Carolinan osavaltiossa 1800-luvun alkupuolella. 

Pikku hiljaa rupesin kuitenkin miettimään, että kirjat ovat saman ajan kaksi eri näkökulmaa. Gilbertin kirja keskittyy valkoisen naisen elämään pohjoisessa osavaltiossa, jossa orjuus ei ollut yhtä näkyvä osa arkea kuin eteläisissä osavaltioissa. Monk Kiddin kirja taas avaa tuon ajan synkän varjopuolen: sen, miten koko Yhdysvaltojen vauraus perustui orjakauppaan.

Monk Kiddin kirjan pääosassa ovat Sarah Grimké, rikkaan lakimiehen ja plantaasinomistajan tytär, sekä Hetty/Handful, orjatyttö, joka annetaan Sarahille lahjaksi tämän 11-vuotissyntymäpäivänä. Tyttöjen elämät kietoutuvat toisiinsa, ja kirja jakautuu lukuihin, joissa molempien kertojanäänet kuvaavat tapahtumia kahdesta eri näkökulmasta. 

Sarahin ääni kuvaa etuoikeutettua elämää, joka silti perustuu toisten riistämiseen ja orjuuttamiseen. Mutta myös Sarah on omalla tavallaan vanki, hän ei pysty hyväksymään ympärillään vallitsevia oloja ja kehittyy pikku hiljaa kirjan kuluessa orjuuden vastustajaksi, abolitionistiksi. Sarahin kautta kuvataan myös 1800-luvulla elävän naisen toisenlaista orjuutta: ei mahdollisuutta opiskella, hankkia ammattia tai olla menemättä naimisiin.

Handfulin ääni on kirjan kapinallinen ääni. Kieli muuttuu täysin toisenlaiseksi kuin Sarahin korrekti englanti. Handful puhuu kieliopillisesti väärin, mutta runollisesti oikein. Handfulin ja hänen äitinsä, Charlotten, suhteen kuvaamisen kautta Monk Kidd tuo kirjaan jotain siitä, millaista orjien elämä on mahdollisesti ollut yhteiskunnassa joka ei nähnyt heitä ihmisinä, kulttuurissa joka ei ollut heidän omansa, sekä kielen keskellä jonka he joutuivat opettelemaan. Handful ei hyväksy sitä, että hän on vain kauppatavaraa, kuten ei hyväksy hänen äitinsäkään, ja hän pitää yllä ihmisarvoaan ja päänsisäistä vapauttaan juuri kielen avulla tai vaikka kylpemällä Sarahin huoneessa ilman lupaa:

“I have one mind for the master to see. I have another mind for what I know is me.”

Kirjan lopussa on Monk Kiddin jälkisanat, joista selviää, että Sarahin hahmo perustuu todellisen Sarah Grimkén (1792-1873) elämään. Hän ja sisarensa Angelina olivat tärkeitä hahmoja abolitionistisessa liikkeessä, ja he kiersivät puhumassa orjuuden lakkauttamisen puolesta ympäri Yhdysvaltoja, aikana jolloin nainen ei saanut puhua julkisesti. Jatkamalla puhekierroksiaan Sarah ja Angelina ottivat kantaa naisten rajoitettuun asemaan ja taistelivat siten myös naisten aseman puolesta. Kuten niin usein käy, myöhempi historiankirjoitus ei muista Grimkén sisaruksia, mutta Wikipedia-artikkelit heistä kyllä löysin (Sarah & Angelina).