Ja näin se aina alkaa:
naputtelen päivämäärän, ja sen perään: "The Manse. Leaskdale. Ont."
Kohta olen jo päivien ketjussa niin etten edes huomaa niiden toistumista. Jotain tarttuvaa ja konkreettista siinä kumminkin on, miten kirjoitan päivästä toiseen näitä päivämääriä, joulukuun kuudes, marraskuun 28. Ja perään aina sama mantra: "The Manse. Leaskdale. Ont." Tai joskus vaihtelun vuoksi, "The Manse. Leaskdale. Ont. Sunday. Dec 28. 1924."
Kirjoitan niitä päivästä toiseen, niin kuin Montgomerykin kirjoitti, ja molemmilla välissä päivät ja yöt ja se mitä niiden aikana tapahtuu.
Minulla on ollut vähän motivaatiovaikeuksia aloittaa tätä projektia taas. Väitöskirja tuntuu isolta ja uuvuttavalta. Gradun palauttamisesta ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa, enkä ole päässyt Montgomerystäkään tarpeeksi eroon tämän vuoden aikana, jotta jaksaisin kohdata hänet reippaana ja kirkassilmäisenä. Joinain päivinä tuntuu että olemme molemmat yhtä väsyneitä ja kyllästyneitä elämään (minä hänen ja hän omaansa).
Motivaatiolääkkeenä aion käyttää tätä blogia. Kyllä tekstistä aina välillä löytyy vieläkin jotain kiinnostavaa, vaikka joskus tuntuu että vuodesta 1919 eteenpäin Montgomeryn päiväkirjoissa ei ole muuta kuin valitusta ja masennusta. Innostuin eilen kun löysin tämän kohdan ja ajattelin jakaa sen kanssanne:
"When E.[wan] and I were in England we went to Haworth and saw the church and the graveyard and the parsonage. Much to my disappointment were were not allowed to go inside the house. But I stood in the graveyard and gazed my fill on it. It had been changed a little – not much – a bay window or two had been added at the corners – in an attempt, I suppose, to make the house more habitable. It certainly didn't improve it architecturally. I stood there and thought, “In that house Charlotte Bronte wrote Jane Eyre. There Emily Bronte and she died. In that room they walked at night and talked over their hopes and ambitions and plans...." (Oct 22, 1924, Unpublished Journal)
["Kun E. ja minä olimme Englannissa, menimme Haworthiin ja näimme kirkon ja hautausmaan ja pappilan. Pettymykseni oli suuri kun emme saaneet mennä taloon sisälle. Mutta seisoin hautausmaalla ja tuijotin taloa kunnes sain kyllikseni. Sitä oli muutettu vähäsen - ei paljon - pari erkkeri-ikkunaa oli lisätty kulmiin, varmaankin yrityksenä tehdä talosta asuttavampi. Ne eivät totisesti parantaneet sitä arkkitehtonisesti. Seisoin siinä ja ajattelin, "Tuossa talossa Charlotte Bronte kirjoitti Kotiopettajattaren romaanin. Tuolla Emily Bronte ja Charlotte kuolivat. Tuossa huoneessa he kävelivät yöllä ja puhuivat toiveistaan ja päämääristään ja suunnitelmistaan..."]
Hätkähdin kun luin tämän kohdan, missä Montgomery kuvaa hänen ja miehensä käyntiä Haworthissa, Yorkshiressa, missä Brontën sisarukset asuivat. Pappila oli ilmeisesti suosittu turistikohde jo 20-luvulla ja sitä se oli vuonna 2006, kun minä kävin siellä. Toisin kuin Montgomery, minä sain mennä sisään taloon. Yhtään valokuvaa en tosin löydä pappilasta sisältä - ehkä niitä ei saanut ottaa. Kaivelin eilen tietokoneen syövereitä ja löysin lopulta kuvat, jotka otin Haworthissa, pienen pienessä kylässä usean junanvaihdon ja bussimatkan päässä.
Kuten näkyy, minua kiinnosti eniten pappilan takaa alkava maisema, nummet ja käpristyneet puut ja hurjasti puhaltava tuuli. Vaeltelin romanttishenkisesti lampaiden ja kanervien seassa ja hoin Sylvia Plathin runoa, jonka hän puolestaan kirjoitti käytyään Haworthissa:
... There is no life higher than the grasstops
Or the hearts of sheep, and the wind
Pours by like destiny, bending
Everything in one direction.
I can feel it trying
To funnel my heat away.
If I pay the roots of the heather
Too close attention, they will invite me
To whiten my bones among them... ("Wuthering Heights")
Siinäpä intertekstuaalisuutta kerrakseen.
Jane Eyre oli Montgomerylle tärkeä kirja, samoin hän luki Jane Austenia, George Eliotia ja muista 1800-luvun suuria naisia. Pidän näistä yhteyksistä kirjailijoiden ja kirjojen välillä. Kaikesta voi löytää lankoja jotka risteilevät. Kun miettii esimerkiksi kohtausta
Pienessä runotytössä missä Elisabet-täti lukitsee Emilian rangaistukseksi huoneeseen, voi verrata sitä
Kotiopettajattaren romaanin kohtaukseen, missä pieni Jane lukitaan pelottavaan "punaiseen huoneeseen".
Joskus, jos on onnekas, yhteydet voivat ulottua omaan elämään. Kuten Montgomery, minäkin seisoin hautausmaalla ja katselin taloa. Mietin miten lähellä kirkkoa se oli, miten haudat ja kirkon torni melkein kaatuivat talon päälle. Sen takaa alkoivat nummet - pako ja tila mielikuvitukselle. Minua ei ihmetytä yhtään, että Brontën sisarukset kirjoittivat kaikki hienot kirjansa tuossa syrjäisessä paikassa. Jos talon takaa avautuu tuollainen avaruus, ei ihme että tarinat alkavat lennellä päässä.
Motivaatiopulaan auttaa myös sattuma: on inspiroivaa kopioida päiväkirjan kohtia, mitkä kuvaavat samaa aikaa, mitä itse elää tällä hetkellä. Marraskuu ja pimeys on alkanut täälläkin, mutta ei ihan niin synkkänä kuin Suomessa samaan aikaan. Silti, Montgomerykin kuvaa pitkää ja pimeää syys-talvea ja sen vaikeutta:
"All about us, beyond the flickering light of the burning leaves was the strange, deep sadness of a dead landscape on a late fall evening." (Oct 22, 1924, UPJ)
["Kaikkialla ympärillämme, palavista lehdistä lähtevän lepattavan valon takana, oli kuolleen maiseman kumma, syvä surumielisyys myöhäisenä syysiltana."]
"Our evening “roasts” are over I fear. The evenings are becoming too cold for them – and all the leaves are burned. Lily [the maid] and I worked hard all day cleaning up the yard finally for the year, raking, burning and tidying generally. I am overtired tonight, and perhaps that is why I am so discouraged." (Nov 4, 1924, UPJ)
["Pahoin pelkään että ilta-grillaushetkemme ovat ohi. Illat ovat käyneet liian kylmiksi niitä varten - ja kaikki lehdet on poltettu. Lily [palvelija] ja minä ahersimme koko päivän siivoamalla viimeinkin pihan tältä vuodelta, haravoimme, poltimme lehtiä ja siistimme yleisesti. Olen ylirasittunut tänä iltana, ja ehkä siksi tunnen oloni lannistuneeksi."]
"Oh, these brief, sunless, cold days. These long dark imprisoning nights! They are hard to endure." (Dec 29, 1924, UPJ)
["Voi näitä lyhyitä, auringottomia, kylmiä päiviä. Näitä pitkiä pimeitä kahlitsevia öitä! Niitä on vaikea kestää."]
Tunnen tuttuuden läikähdyksen, kun luen Montgomeryn haravoinnista ja pihan siivoamisesta ja katselen naapurustoni ihmisiä jotka käyvät uuvuttavaa taistoaan lehtiä ja piharoskaa vastaan. Aamuisin bussipysäkin kohdalla kadunreunat ovat kasoittain täynnä risuja ja kuolleita lehtiä.
