Ankeiden tai epätoivoisten hetkien lomassa on hyvä löytää tekstipätkiä, jotka saavat nauramaan ääneen. Varsinkin nyt kun siirryn päiväkirjoissa kohti viimeisiä osia, joissa Montgomeryn masennus pahenee ja syitä elää tai iloita on harvassa.
Tämä kohta Rilla of Inglesidesta kuvaa Miranda Pryorin sota-ajan häitä ja muistutti taas kerran keskellä Bull Ringiä (opiskelijakahvila kampuksella pyöreässä vanhassa rakennuksessa, missä myytiin ennen härkiä), miksi pidän Montgomerystä ja hänen kirjoistaan niin paljon. Pidän Montgomerystä ihmisenäkin, on pakko pitää, kun viettää kaiken aikansa hänen seurassaan. Meissä on myös paljon samaa. Ennen kaikkea samanlainen huumori. Elämä on herkullista ja huvittavaa ja sen muistaa kun lukee jotain tällaista:
”Everybody had brought something. Mrs. Dead Angus had brought a large apple pie, which she placed on a chair in the dining room and then absently sat down on it. Neither her temper nor her black silk wedding garment was improved thereby, but the pie was never missed at the gay bridal feast. Mrs. Dead Angus eventually took it home with her again. Whiskers-on-the-moon's pacifist pig should not get it, anyhow.” (p. 206, Rilla of Ingleside)
["Kaikki vieraat olivat tuoneet jotain. Rouva Kuollut Angus oli tuonut ison omenapiirakan, jonka hän asetti ruokasalin tuolille ja istui sitten hajamielisesti sen päälle. Ei hänen mielialansa eikä musta hääsilkkileninkinsä siitä tosin parantuneet, mutta piirakkaa ei kaivattu kertaakaan iloisissa hääjuhlissa. Rouva Kuollut Angus vei piirakan lopulta takaisin kotiinsa. Parta-Kuun pasifistisika ei sitä ainakaan saisi."]
Eniten nauratti tuo nimi, "Mrs. Dead Angus". Tässä selitys morbidille, mutta jotenkin niin järkeenkäyvälle nimitykselle:
”'Mrs. Dead Angus Milgrave,' so called, cheerfully, to distinguish her from another lady whose Angus was living.” (p. 205-6, Rilla)
["'Rouva Kuollut Angus Milgrave', jota hyväntuulisesti kutsuttiin näin erottaakseen hänet eräästä toisesta rouvasta, jonka Angus oli yhä elossa."]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti