tiistai 21. helmikuuta 2012

Journey's End


Lauantaina toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja menin Torontoon katsomaan taloa, missä Montgomery asui viimeiset vuotensa (1935-1942). Hän nimesi talon Journey's Endiksi (Matkan pää). Hänen miehensä Ewan oli eläkkeellä, Montgomery itse kärsi masennuksesta ja erinäisistä vaivoista, pojat aiheuttivat hänelle huolta. Montgomery tiesi että tämä oli viimeinen talo, missä hän tulisi asumaan. Se oli myös ensimmäinen talo, jonka Macdonaldit omistivat, tosin talo ostettiin tietenkin Montgomeryn rahoilla. Aikaisemmat talot Ontariossa, Leaskdalessa ja Norvalissa, olivat seurakunnan omistamia pappiloita. Kotitalo Prinssi Edwardin saarella taas kuului Montgomeryn isoisän kuoleman jälkeen hänen enolleen.

Journey's End oli suhteellisen helppo löytää. Se sijaitsee Swansean kaupunginosassa, joka oli Montgomeryn aikaan 30-luvulla vielä oma erillinen kylänsä. Nykyään se on osa länsi-Torontoa ja sinne pääsee helposti metrolla. Tajusin konkreettisesti, miten hienoa on olla Kanadassa, kun pystyn menemään bussilla ja metrolla pienelle Montgomery-pyhiinvaellukselle. Näihin kokemuksiin tottuu, niin kuin kaikkeen muuhunkin, mutta aina välillä muistan miten onnekas olen ja miten ihmeellistä tämä edelleen on.

Asuinalue oli selvästi vanha ja siellä tuoksui raha. Puut olivat isoja ja kunnianarvoisia. Jalkakäytäviä ei ollut. Autoja sen sijaan oli joka pihassa vähintään kaksi. Ihmisillä päällä Canada Goose -takit. Koko päivän oli satanut ja tuullut, mutta Riverside Drivelle päästyä alkoi yhtäkkiä paistaa aurinko. Löysimme puistikon, missä on Montgomerylle omistettu kyltti. Siinä ei eritellä taloa, missä hän asui, koska se on edelleen jonkun perheen koti. Tunsin olevani paparazzi, kun otin salakalavasti kuvia talon julkisivusta. Kaikki talot näyttivät tällä alueella kummallisilta itävaltaisilta alppitaloilta. Hiljaisuus oli silti ihanaa (rahalla voi ostaa hiljaisuutta jopa Torontosta), puut kauniita ja talojen takana siinsivät Toronton keskustan pilvenpiirtäjät.






2 kommenttia:

  1. Onko toi alin kuva läheltä Journey's Endiä? Kun mä kävin Swan Seassa yritin kävellä Montgomeryn talolta joenrantaan tai jonnekin mistä sen olisi edes nähnyt, mutta mistään ei päässyt kulkemaan, kun kaikki oli yksityisaluetta. Tarkoitus oli löytää paikka jossa Maud oli kuljeksinut, mutta en edes löynänyt puistoa jossa toi kyltti on. Täytyy yrittää uudelleen joskus toiste.

    VastaaPoista
  2. Mekään ei löydetty sitä ravinea mistä Montgomery puhuu, tai lähinnä tuntui että sinne ei päässyt kun kaikki oli yksityistalojen pihoja. Alin kuva on talon takana kulkevalta tieltä. Ja puisto on ihan siinä ennen taloa.

    VastaaPoista