Scrapbooks - Montgomeryn leikekirjat osa 1

(Archival and Special Collections, University of Guelph)

Eilen ja tänään palasin taas arkistoihin täällä Guelphissä. Tuttuakin tutumpi paikka, mutta aina sinne tuntuu hyvältä mennä. Ja aina löytää jotain uutta. 

Tällä kertaa keksin katsoa Montgomeryn scrapbookeja eli leikekirjoja. Sain idean tähän Elizabeth "Betsy" Epperlyltä konferenssissa. Charlottetownin Confederation Centressä oli näyttely Anna-musikaalista (joka on pyörinyt Charlottetownissa vuodesta 1965 asti), jonka Betsy oli koonnut, ja kun juttelin hänen kanssaan kuvista jotka olivat esillä leikekirjoista, hän ehdotti että tutustuisin Guelphissä oleviin. 

En ole aiemmin juuri scrapbookeja miettinyt. Materiaalia on niin paljon, että jotain pitää rajata tutkimuksen ulkopuolelle. Mutta tajusin, että Montgomeryn tapauksessa mitään ei voi jättää ulkopuolelle. Kaikki mitä hän kirjoitti tai valokuvasi tai liimasi leikekirjoihinsa on yhtä ja samaa projektia: elämäntarinaa henkilöstä nimeltä Maud Montgomery (tai L.M. Montgomery), myöhemmin Mrs. Macdonald.

Suurin osa Montgomeryn leikekirjoista on Saarella, University of Prince Edward Islandin L.M. Montgomery Instituten arkistoissa. En ehtinyt tutustumaan niihin saarella ollessani, mutta ehkä sitten kahden vuoden päästä. Iso osa Montgomeryn "Island Scrapbookeista" eli leikekirjoista, jotka hän teki vielä saarella asuessaan, on julkaistu Betsyn kirjassa Imagining Anne. Siinä on hienoja värikuvia leikekirjoista, jotka ovat visuaalisesti upeita ja huolellisesti mietittyjä.

Guelphin arkistoissakin on onneksi kaksi leikekirjaa. Molemmat kuvaavat sitä aikaa, kun Montgomery oli lähdössä pois saarelta, meni naimisiin ja muutti ensin Leaskdaleen ja sitten Norvaliin. 

Kiinnostavinta minulle oli nähdä, mitä Montgomery tallentaa leikekirjaansa häistään ja kuherruskuukaudestaan. Päiväkirjassa niistä ei kerrota paljon, ainakaan mitään liian henkilökohtaista, eivätkä leikekirjatkaan mitään avoimia tunnustuksia sisällä, mutta koska ne koostuvat kuvista ja lehtileikkeistä, muodostuu aivan erilainen tarina. Visuaalinen, dramaattinen, vihjaileva, esteettinen. 

Suurinta osaa ei nykylukija tai kukaan muu kuin Montgomery voi ymmärtää tai tajuta, mutta silti tuntuu että leikekirjatkin ovat osoitus Montgomeryn halusta kommunikoida tulevien lukijoiden kanssa. Antaa vähän erilainen kuva samasta asiasta, eri vinkkelistä, sen mukaan onko kyseessä pelkkä teksti (päiväkirjat), pelkät kuvat (leikekirjat), vai sekoitus molempia.

Leikekirjasta löytyy esimerkiksi viittauksia Titanicin uppoamiseen, josta ei päiväkirjassa mainita mitään.  Vuotta ennen Titanicia, vuonna 1911, Montgomery ja hänen tuore aviomiehensä Ewan matkustivat samantyyppisellä laivalla, Meganticillä, Atlantin yli kiertämään Skotlantia ja Englantia. 

Leikekirjassa on Meganticin matkustajaluettelo (jossa tosin mainitaan tietenkin vain ykkösluokan matkustajat, heidän joukossaan "Rev. Ewan Macdonald and Mrs. Macdonald") ja sen viimeisellä sivulla mainostetaan varustamon muita laivoja, Titanic mukaanluettuna. Vuoden päästä Montgomeryn häämatkasta Titanic upposi, vuonna 1912. 

Olen usein ihmetellyt, muiden tutkijoiden tapaan, miksi Montgomery ei kirjoita tuosta tragediasta mitään päiväkirjoissaan. Ehkä hän päätti, että leikekirja on parempi areena, minne hän pystyi liimaamaan lehtijuttuja Titanicin kapteenin "viimeisestä matkasta" ja rikkaasta Mr. Astorista, joka uhrasi itsensä ja kieltäytyi ritarillisesti pelastusvenepaikasta.

Yksi selitys voi olla myös se, että Montgomery ei halunnut minkään häiritsevän tarinaa hänen merimatkastaan Atlantin yli. Päiväkirjoissa fokus on aina Montgomeryssä, ja Titanicista kirjoittaminen olisi voinut viedä terän hänen omalta valtamerenylityskertomukseltaan, joka ei onneksi ollut niin dramaattinen kuin Titanicilla matkustavien.

Leikekirjoissa esiintyy myös Montgomeryn Julkinen Minä, joka tallennetaan lukuisissa lehtileikkeissä, valokuvissa ja käyntikorteissa. Ainakin minulle oli yllätys tajuta, miten julkista hänen elämänsä on ollut. Ja miten julkista kaikkien elämä oli tuohon aikaan! 

Sanomalehdet julkaisivat "society news" -palstoillaan tiedotuksia siitä, kuka on missäkin vierailulla, mennyt naimisiin, saanut lapsen tai katkaissut jalkansa. Mitä vähäpätöisinkin pikku uutinen painetaan ja jaetaan uteliaille lukijoille. Montgomeryn elämä todella oli jatkuvaa suurennuslasin alla elämistä, ei pelkästään hänen kirjailijan roolinsa takia, vaan myös koska hän oli papin rouva JA julkkis. Ei ihme, että myöhemmät päiväkirjat (ja leikekirjatkin) toistuvasti kuvaavat niitä paineita, jotka Montgomeryn kaksoisrooli hänelle asetti.

L.M. Montgomery and War

Viikko sitten loppui järjestyksessään yhdestoista Montgomery-konferenssi (eli tämä oli jo 22. vuosi kun niitä on järjestetty!). 

Aiheena oli tällä kertaa ensimmäinen maailmansota, jonka alkamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. 28. kesäkuuta sata vuotta sitten (päivälleen konferenssin kolmantena päivänä), Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin kruununperillisen Franz Ferdinandin ja tämän vaimon Sarajevossa, tapahtuma josta ensimmäinen maailmansota lähti liikkeelle. Sotaa kutsuttiin Montgomeryn aikaan nimellä the Great War eli Suursota, koska vertailukohtaa ei ollut. Montgomery mainitsee Sarajevon laukaukset Rilla of Inglesiden eli Kotikunnaan Rillan alussa:

'"Well, that is all the notes and there is not much else in the paper of any importance. I never take much interest in foreign parts. Who is this Archduke man who has been murdered?"

"What does it matter to us?" asked Miss Cornelia, unaware of the hideous answer to her question which destiny was even then preparing. "Somebody is always murdering or being murdered in those Balkan States. It's their normal condition and I don't really think that our papers ought to print such shocking things."'

('"Noniin, siinä oli kaikki paikalliset uutiset eikä lehdessä olekaan oikein muuta kiinnostavaa. Minua eivät ulkomaan asiat jaksa kiinnostaa. Kuka tämä arkkiherttua tai sen sellainen on joka on murhattu?"

"Mitä se meitä kiinnostaa?" kysyi Cornelia-neiti, täysin tietämättömänä siitä minkä kaamean vastauksen kohtalo tulisi antamaan hänen kysymykseensä. "Joku aina murhaa jonkun tai joutuu murhatuksi noissa Balkanin maissa. Se on niiden luonnollinen tila, ja olen sitä mieltä että meidän sanomalehtiemme ei pitäisi julkaista tuollaisia sensaatiouutisia.") (oma käännökseni)

Näin varmasti suurin osa kanadalaisista ajatteli ennen sodan syttymistä. Serbia oli kaukana ja tuntematon pikkuvaltio. Mitä siitä jos joku kiihkoilija ampui jonkin eurooppalaisen kruununperillisen?

Sodasta tuli kuitenkin kauheampi ja tappavampi kuin kukaan olisi osannut kuvitellakaan. Pelkästään juoksuhautoihin kuoli miljoonia miehiä ja sodan loppumisen jälkeen riehunut "espanjan tauti" (Spanish Influenza) tappoi miljoonia lisää. Muun muassa Montgomeryn rakkain ystävä Frederica Campbell kuoli  epidemian seurauksena.

Tämän iloluontoisen aiheen kimpussa vietimme siis neljä konferenssipäivää ja kuuntelimme esitelmiä sodan eri puolista ja Rilla of Ingleside -kirjasta, joka on yhä ainoa kanadalainen romaani, joka kuvaa ensimmäistä maailmansotaa kotirintaman näkökulmasta. Oma esitelmäni ei liittynyt sotaan, vaan puhuin väitöskirjani pohjalta Montgomeryn fanista Isabel Andersonista ja siitä miten hänet kuvataan lesbona sodan jälkeen keksittyjen uusien seksuaalimääreiden pohjalta. Vaikka isolle yleisölle puhuminen jännitikin taas, niin esitys meni hyvin ja sain paljon hyvää palautetta.

Vaikka suurin osa esitelmistä ei suoraan liittynytkään omaan projektiini, oli mielenkiintoista kuulla miten Rilla on kääntynyt eri kielille (Laura Leden puhui pohjoismaisista käännöksistä), sotakuvauksista suomalaisissa tyttökirjoissa (Sara Kokkonen puhui skypen välityksellä), Montgomeryn lähipiiriin kuuluvista sotilaista, joista suurin osa menehtyi (Mary Beth Cavert) ja Rillan sotamaisemien yhtymäkohdista kanadalaiseen naistaiteilijaan, Mary Riter Hamiltoniin, joka matkusti rintamalle ja maalasi sodan kaikessa kauheudessaan (Irene Gammel).

Koska väitöskirjan tekeminen on yleensä yksinäistä puurtamista, nautin erityisesti muiden Montgomery-tutkijoiden tapaamisesta, joista suurin osa on jo tuttuja aiemmilta kerroilta. Konferenssi ei tunnu oikeastaan akateemiselta konferenssilta lainkaan vaan enemmän sukukokoukselta, jossa tavataan rakkaita ystäviä parin vuoden tauon jälkeen.

Lauantaina perinteisen konferenssi-illallisen lisäksi ohjelmaan kuului tänä vuonna Red Cross Concert eli Punaisen ristin hyväntekeväisyyskonsertti vuoden 1914 hengessä (kuten Rillassa on kuvattu). Lauloimme yhteislauluja, kuuntelimme sota-ajan lauluja kuoron laulamana ja näimme mahtavia esityksiä, kuten esim. Laura Robinsonin ja Ben Lefebvren Anna ja Gilbert -mukaelma ja dramatisoitu pätkä Rillasta.

Mojovin yllätys oli kuitenkin Anna ja Gilbert -musikaalin päätähtien yllätysvierailu. Allekirjoittanut pääsi kaiken lisäksi istumaan Gilbertin esittäjän viereen (olin nähnyt musikaalin edellisenä iltana joten kaikki oli vielä tuoreena mielessä). Olihan se mukavaa syödä kakkua ja jutella komean "Gilbertin" kanssa. Nyt on siis tämäkin koettu. Treffit Gilbertin kanssa!

Sunnuntaina oli perinteisen bussiajelun aika. Kiersimme kaikki tutut Montgomery-paikat kuten Green Gablesin, Silver Bushin (missä Montgomeryn Campbell-serkut asuivat) ja Montgomeryn kotitalon paikan. Nyt kun olin Saarella jo kolmatta kertaa eikä tarvinnut yrittää imeä kaikkia paikkoja ja faktoja mieleen ja tallettaa valokuviin, pystyin kerrankin vain nauttimaan maisemista ja ilmapiiristä. Kävelin rauhassa Haunted Woodsin (esikuva Annan kummitusmetsälle) läpi Vihervaarasta Montgomeryn vanhan koulupaikan ohi hänen kotipeltojen lähelle ja kuvittelin, miten Montgomery on kulkenut sitä reittiä rakkaalle Lover's Lanelleen eli Rakastavaisten polulle. Silver Bushinkin takaa löysin mukavan metsäpolun, joka tuntui ihanan viileältä kuuman päivän keskellä.

Polku, jota pitkin Montgomery kulki kirkkoon.

Lopuksi päädyimme Cavendish Beachille juuri auringonlaskun aikaan ja pääsin viimeinkin upottamaan jalkani mereen. Kauniimpaa paikkaa ei tästä maailmasta löydy. Montgomeryn Saari on todellakin lumottu saari. Harmi että piti lähteä jo seuraavana päivänä. Ensi kerralla jään pidemmäksi aikaa.

ps. Lauran blogista voi lukea Saaresta ja konferenssista.