Melkein kuukauden tauon jälkeen palaan taas töiden pariin, eli Montgomeryn teksteihin. Olen taas Tartossa tekemässä töitä ja täällä ne aina sujuvat, koska kaupunki on sopivan pieni ja sopivan iso rauhallisille kävelyretkille ja kahviloille, joissa voi uppoutua lukemiseen.
Tänään luin Montgomeryn kirjeitä kirjeystävälleen, skottilaiselle George Boyd MacMillanille (julkaistu osittain kirjassa My dear Mr. M. Letters to G. B. MacMillan from L. M. Montgomery. Toim. Bolger & Epperly, 1992). He olivat kirjeenvaihdossa yli kolmekymmentä vuotta ja tapasivatkin kerran Montgomeryn häämatkalla Skotlantiin ja Englantiin vuonna 1911.
Koska olen pitänyt ja joutunut pitämään melkein koko syksyn mittaisen tauon Montgomerystä, oli ihanaa palata taas hänen sanojensa pariin. Jokin kumma voima niissä on, niin että hetkessä on kulkeutunut Prinssi Edvardin saarelle Cavendishiin ja tämän monitahoisen naisen pään sisään.
Luen kirjeitä nyt kun minulla on aikaa, koska haluan verrata niitä päiväkirjoihin. Montgomeryllä oli tapana kierrättää paljon materiaalia, erityisesti päiväkirjoista kirjeisiin ja romaaneihin. Osittain tämä johtui ajan puutteesta: Montgomeryllä ei yksinkertaisesti ollut aikaa kirjoittaa kaikkia kirjeitä lukuisille ystävilleen ja sukulaisilleen "from scratch" eli täysin tyhjästä.
Toisaalta päiväkirjatekstin käyttäminen kirjeissä ja jopa romaaneissa kertoo siitä, että Montgomery arvosti päiväkirjaansa taiteellisena työnä ja kirjoitti varmasti usein sinne ensiksi ja parhaiten tietystä tapahtumasta tai ajatuksistaan. Hän ei halunnut, että jokin erityisen taitavasti kirjoitettu kohta päiväkirjassa jäisi "vain" hänen silmilleen nähtäväksi, vaan lähetti sen eteenpäin maailmalle, esimerkiksi Skotlantiin asti.
Kiinnostavaa kirjeissä on tähän mennessä ollut se, miten Montgomery kuvailee itseään ulkopuoliselle. Päiväkirjassahan hän kirjoittaa lähinnä itselleen (vaikka tuleva yleisö onkin aina vahvasti läsnä), mutta kirjeessä vastaanottaja on elävä ihminen, kirjoittajanurasta haaveileva lehtimies MacMillan. Arvattavasti Montgomery antaa itsestään hieman kaunistellumman kuvan kuin päiväkirjassaan -- hän esimerkiksi sanoo ensimmäisessä kirjeessä olevansa 26-vuotias, vaikka todellisuudessa on 29 -- mutta toisaalta paljastaa rivien välistä luonteenpiirteitä, mitä päiväkirja ei näytä.
Macmillan ja Montgomery keskustelevat rakkaudesta -- mikä kiinnostaa minua erityisesti, koska väitöskirjani aiheena on romanssi --, mutta myös kutsumuksesta, uskonnosta, uuden vuoden lupauksista (mahdottomia toteuttaa Montgomeryn mielestä) ja Anna-kirjan vastaanotosta.
Kirjeissä ei ehkä pääse kurkistamaan Montgomeryn yksityisiin ajatuksiin ja tunteisiin, kuten ei päiväkirjassakaan, mutta niissä esiintyy Montgomery viisaimmillaan: terävä ajattelija, joka kirjoittaa esseemäiseen tyyliin elämän suurista kysymyksistä (usein vastaten Macmillanin esittämään kysymykseen), mutta kuvailee myös oman elämänsä pieniä ja värikkäitä yksityiskohtia, juuri niitä jotka tekevät kirjeet yhtä eläviksi, kuin jos olisin saanut ne tänään postissa.
"I think we should just write out what is in us -- what our own particular 'demon' gives us -- and the rest is on the knees of the gods. If we write truly out of our own heart and experience that truth will find and reach its own." (March 19, 1906)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti