Morsian

Kansi: Taina Tirkkonen

Joulun kunniaksi mainostan täälläkin runokirjaani Morsian (2018, ntamo), joka julkaistiin kesäkuussa. Kirjan runot perustuvat jossain määrin L.M. Montgomeryn elämään ja kirjoihin, ja kirjoitin niitä n. vuosina 2010-2018, eli samaan aikaan Montgomeryn päiväkirjoja tarkastelevan väitöskirjani kanssa. Morsian on siis eräänlainen varjoprojekti väitöskirjalleni. Runoihin siirtyi kaikki se, mitä akateemisessa tekstissä ei voinut sanoa.

Kirjaa voi ostaa täältä ntamon verkkosivujen kautta. Olin myös hyvin ilahtunut kirjan ensimmäisestä (ja toivottavasti ei viimeisestä) arviosta, joka ilmestyi Nuori Voima -lehdessä (4/2018). Laura Kärkäs pohtii omaa lukijuuttaan, koska on Montgomeryn kirjojen fani ja siten tietyt kohdat kirjassani ovat hänelle tunnistettavia ja tuttuja. Hän on sitä mieltä, että Morsian "on tuore tulkinta ja luenta [L. M.] Montgomeryn tuotannosta sekä esikoiskirjailijan hieno avaus, jossa runot toimivat ihastuttavalla tavalla kaunokirjallisena analyysina kirjallisuudesta." Olin tästä lauseesta erityisen iloinen, koska se kertoo että lukija on ymmärtänyt mihin pyrin runoissani. (Itse asiassa Kärkäs ilmaisee sen paremmin kuin itse olisin osannut.)

Montgomeryn elämä hänen päiväkirjojensa läpi nähtynä sekä omaan elämääni liittyvät kirjat kuten Anna- ja Runotyttö-kirjat olivat materiaalia ja inspiraatiota runoille, mutta tarkoituksena ei ollut kirjoittaa elämäkerrallista runoteosta (no, ihan alussa harkitsin sitäkin), vaan ennen kaikkea itsenäisesti toimiva taiteellinen luomus, joka kommentoi ja pohtii sitä, että tunnetustakin ihmiselämästä jää käteen vain rihmoja, jotka sotkeentuvat toisiinsa ja joita jälkeenjääneet yrittävät parhaansa mukaan selvitellä ja punoa uuteen asentoon. Mutta koska olen kirjallisuudentutkija, en voinut myöskään olla huomioimatta Montgomeryn elämän tekstuaalisuutta, sitä miten hän kirjoitti melkein kaikesta, tallensi kaiken, ja tavallaan kirjoitti itselleen uuden elämän päiväkirjoissaan ja romaaneissaan. Morsian pohtii kaikkea tätä, mutta myös viktoriaanisella ajalla eläneen naisen ahtaita rooleja ja odotuksia, sekä sitä riemua, mitä tuohon aikaan myös sisältyi. Vapautta kuvitella, paeta sitä kautta todellisuutta, ja ennen kaikkea kirjoittaa. Voitte lukea Laura Kärkkään koko arvion Nuoren Voiman numerosta.

Nuori Voima 4/2018

Runokirjan kirjoittaminen on outo prosessi ja kirjan tekeminen yhdessä ntamo-kustantamoa pyörittävän Jarkko S. Tuusvuoren kanssa oli mielenkiintoista. Sain osallistua kannen suunnittelemisen ideoinnista (ystäväni graafikko Taina Tirkkosen kanssa) kirjan sisuksen taittamiseen ja tajuta siten hyvin konkreettisesti, millaista on tehdä kirjoja. Miten yksityisesti kirjoitetut tekstit muuttuvat tuossa prosessissa esineeksi nimeltä "kirja", jota muutkin voivat ostaa ja lukea. Kaikessa tässä on jotain maagista. Yksityisestä tulee julkista, aineettomasta konkreettista, ajatuksista kaupallista.

Jopa kirjan nimeämisessä on kummaa voimaa. Olin kirjoittanut kirjan nimirunon "Morsian" jo vuonna 2010, eli se on kirjan vanhin runo, tavallaan sen ensimmäinen runo, vaikka jäikin valmiissa kirjassa lähes viimeiseksi. Kirjoitin sen ensimmäisen nopean version päiväkirjaani kesäkuussa 2010, kun olin osallistunut ensimmäiseen Montgomery-konferenssiini Prinssi Edvardin saarella ja vieraillut juuri ensimmäistä kertaa talossa, missä Montgomery meni naimisiin. Istuin Charlottetownin reunamilla sijaitsevassa Burger Kingissä pitämässä sadetta, olin saattanut vanhempani lentokenttäbussiin, ja kirjoitin nyt päiväkirjaani kaikesta mitä oli tapahtunut. Jostain syystä Silver Bushissa eli Park Cornerissa sijaitsevassa talossa vieraileminen oli tehnyt suurimman vaikutuksen. Siis se talo, missä Montgomeryn täti ja setä ja Campbell-serkut asuivat. Green Gables -museo ja jopa Montgomeryn vanhan kotitalon paikka vanhoine omenapuineen ei ollut jättänyt samanlaista muistijälkeä. Kaatosade ulkopuolella, Burger Kingin epärunollinen rasvankatkuinen miljöö ympärilläni päässäni pyöri vain huone Park Cornerin talon alakerrassa, sen musta takka ja upottava matto, jonka päällä Montgomery oli seissyt mennessään naimisiin Ewan Macdonaldin kanssa lähes sata vuotta aiemmin vuonna 1911. Mietin, mitä hän oli mahtanut ajatella, ja oliko huone tuntunut hänestä yhtä täydeltä ja tunkkaiselta kuin minusta sata vuotta myöhemmin. Oliko musta takka hänestäkin jotenkin painajaismainen, kaiken sen tulevan avioepäonnen oraakkelimainen kita?

Kuva: VK

Olin nähnyt myös hänen hääpukunsa syntymätalo-museossa New Londonissa, ja hämmentynyt siitä, miten pienikokoinen se oli, erityisesti pukuun kuuluvat neliömäiset silkkikengät. Tyhjänaamaisen mallinuken päähän oli aseteltu muovinen appelsiininkukkaseppele, jotka olivat tyypillisiä tuon ajan morsiamilla. Nukke seisoi lasikaapissa kilometrien päässä sieltä, missä vihkiminen oli tapahtunut. Nuo kaksi paikkaa, ja kaksi palaa menneisyyttä yhdistyivät mielessäni, ja runon ensimmäinen versio löytyy lähes valmiina päiväkirjastani.

Lähes tasan kahdeksan vuotta tuon ensimmäisen runon kirjoittamisen jälkeen kirja ilmestyi kesäkuussa 2018 ja sen nimeksi oli napattu juuri tuon runon nimi. Kuitenkin kun kirjoitin näitä runoja erityisesti vuosina 2012-2015 en todellakaan ajatellut, että kirjan teemana olisi morsiamuus, häät tai avioliitto ylipäätään. Kirjan nimenä oli pitkään "Maud", joka on Montgomeryn kutsumanimi (tuo oli selvästi vielä elämäkerta-vaihetta), sitten "Päätön nainen" (pyrkimys päästä pois Montgomeryn elämästä). Yritin tehdä lineaarista rakennetta Montgomeryn lapsuudesta kuolemaan, mutta se ei toiminut. Sitten lisäsin tutkija-hahmon, johon pystyin purkamaan omia turhautumisiani väikkärin ja Montgomeryn parissa (ärsyttävä ämmä!). Kirjan alussa olevat pitkät proosarunot kirjoitin muutamassa tunnissa ollessani residenssissä Villa Sarkiassa Sysmässä, muistaakseni vuonna 2013. En saanut siinä kuussa aikaan mitään muuta, mutta mitä siitä, nyt ne runot ovat mielestäni kirjan parhaat ja omat suosikkini. Kirjoitin ne jonkinlaisessa transsissa ja niihin kanavoitui kaikki se, mitä olin siihen mennessä Montgomeryn päiväkirjoista lukenut. Runoja kirjoittaessa jään usein pohtimaan myös sitä, miten aivot toimivat ja mitä kaikkea sinne varastoituu. Minkälaista tietoa voi saada ulos vain runoa kirjoittaessa, tietynlaisessa rentoutuneessa mutta yliherkässä tilassa. Tietoa, mitä ei muuten saisi.

Kansiversio: Taina Tirkkonen

Kun päätin muokata käsikirjoituksen vielä kerran - viimeisen kerran, olin päättänyt, lannistuneena kustantamojen hiljaisuudesta ja kielteisistä viesteistä - helmikuussa 2018, laitoin sen nimeksi Morsian, turhautuneesta päähänpistosta. Mutta yhtäkkiä kaikessa olikin järkeä, runot asettuivat luontevasti paikoilleen ja aihe ja nimi, "morsian", liitti ne yhteen, niin että myös niissä runoissa joita en ollut kirjoittanut teema mielessäni, löytyi yllättäen avioitumiseen ja naimisissa olemiseen liittyviä kohtia. Tavallaan tämä häiritsi minua. En ollut kirjoittanut kirjaa naimisiinmenosta, enkä halunnut että nimen takia kirjaa luettaisiin vain siinä sapluunassa. Toisaalta niin paljon tuon ajan naisten elämässä tuntui pyörivän sen ympärillä pääsivätkö tai joutuivatko he naimisiin vai jäivätkö vanhoiksipiioiksi, että Montgomerynkin elämän ahdistavimmat rihmat liittyivät siihen. Ilman avioliittoa ei voisi saada lapsia, ja niitä hän halusi, ilman aviomiestä ei olisi mahdollisuutta omaan kotiin (ja kirjoitusrauhaan) ja sitäkin hän halusi. Jollain tavalla on mahdotonta kirjoittaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisen elämästä ottamatta jotain kantaa aviosäätyyn, pohtimatta niitä valintoja joita he joutuivat asian tiimoilta tekemään.

Ja tällainen kirjasta sitten tuli ja nyt sen pystyy lukemaan kuka tahansa. On melko sattumanvaraista, mitkä runot jäävät usean vuoden uudelleenjärjestelemisen ja kirjoittamisen jälkeen valmiiseen kirjaan, tai mihin järjestykseen ne asettuvat. On väärin sanoa, että julkaistu kirja olisi valmis versio. Se vain sattuu olemaan se versio, mikä päätyi kansien väliin, ja se kohta, missä sekä kirjoittajan että kustantajan voimat loppuivat ja he sanoivat yhteistuumin: "Nyt se saa olla siinä." Tämä ei tarkoita etteikö se olisi paras mahdollinen versio ja että sen takana ei olisi paljon harkittua työtä. Mutta olen löytänyt vielä tämän syksyn aikana runoja, jotka syystä tai toisesta olen joskus tiputtanut käsikirjoituksesta, ja ajatellut että yhtä hyvin nämä olisivat voineet jäädäkin. Lauseet kuten "Ei pitäisi rakastaa enempää kuin pystyy tallentamaan" tai osion nimet kuten "Henkipäiväkirjat, joiden tehtävänä on varoittaa uhkaavista vaaroista" jäävät ikuisesti kummittelemaan valmiin kirjan ympärille. Ne muodostavat eräänlaisen varjokirjan, joka koostuu kaikista niistä versioista, joista olisi saattanut tulla kirja.

Kun katsoin kesällä Netflixin Anne with an E -sarjaa, olin iloinen, että sentään sen yhdessä jaksossa Morsian pääsi viimeinkin pakoon.

Morsian pakenee (Anne with an E/Netflix)