perjantai 9. lokakuuta 2009

Montgomery globaalissa maailmassa (voisi olla esseen otsikko)

Olen melkein saanut kopioitua puuttuvat päiväkirjamerkinnät kahdesta ensimmäisestä käsinkirjoitetusta osasta (nämä muodostavat ensimmäisen julkaistun osan). Julkaistuista versioista poistettua materiaalia on älyttömät määrät. Tekijänoikeuslakien takia en saa ottaa valokopioita, joten kopioin kaiken koneella kirjottaen. Onneksi käytössä on Rubion ja Waterstonin (päiväkirjojen editoijat) alkuperäiset editing copyt kaikkine merkintöineen. Editointiprosessista kirjoitan vielä myöhemmin lisää, se on vielä yksi kerros lisää tähän savun ja peilien leikkiin.

Tunnen olevani etuoikeutettu. Olen ensimmäinen, joka pääsee käsiksi näihin materiaaleihin (editing copy lähinnä), koska Rubio on lahjoittanut ne kirjastolle ja toi ne paikan päälle samalla viikolla kun aloitin arkistoissa homehtumisen. Lisäksi säästän hirveästi aikaa, kun kaikkea ei tarvitse kopioida käsinkirjoitetuista päiväkirjoista - Montgomeryn käsiala on aika kryptistä - vaan voin kopioida suoraan koneellakirjoitettua tekstiä.

Huomenna Ottawaan lomailemaan. On Thanksgiving weekend. Kopioin juuri tällä viikolla kohtaa, missä Montgomery viettää Kiitospäivää Halifaxissa (hän on siellä töissä Echo-lehden toimituksessa):

"Thanksgiving!!! Nov 28. 1901. 23. Church Street. (p. 217-8)

What a beastly day this has been! Thanksgiving, indeed! At the present moment there is but one thing I am thankful for and that is that it is nearly over! - - At noon I ate a cold lunch. The restaurants were all closed, so I made my Thanksgiving dinner on cold toast and a quarter of a pound of figs! Nourishing, I daresay, but not exhilarating!"

(Mikä kaamea päivä tämä on ollut! Kiitospäivä, todellakin! Tällä hetkellä olen kiitollinen vain yhdestä asiasta - että tämä päivä on melkein ohi! - - Kahdeltatoista söin kylmän lounaan. Kaikki ravintolat olivat kiinni, joten Kiitospäivän päivälliseni oli kylmää paahtoleipää ja viikunoita. Ravitsevaa kylläkin mutta ei piristävää!)

Välillä elän täällä outoja hetkiä ja tajuan miten maailma on muuttunut sadassa vuodessa. Esimerkiksi kun juttelen kanadalaisessa metsässä Montgomeryn kirjoista iranilaisen opiskelijan kanssa. Globalisaatiota konkreettisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti