Saapui syys

Alkaa olla todella kylmä jo. Pakkanen tuoksuu ilmassa. Edistyn myös arkistoissa. Sain tänään
ensimmäisen osan kopioitua (ensimmäinen julkaistu osa koostuu kahdesta käsinkirjoitetusta osasta, sivuja taitaa olla yhteensä melkein tuhat ja noin 60 prosenttia on jätetty julkaisematta).
Siirryin heti seuraavaan. Tavallaan vähän masentavaa, kun ikinä ei tule valmista.

Katselin taas myös Montgomeryn ottamia valokuvia. Niitäkin on arkistoissa tuhansia. Joistain on jäljellä vain lasinegatiivit. Tulee vähän kiero olo, kuin katselisi salaa jonkun perhealbumia. Katselen ihmisiä keuhkoja puristavissa korseteissa tai hiukset päätä pitkin tai mustissa kahisevissa puvuissa naama peruslukemilla koska valotusaika oli silloin niin pitkä - ja ajattelen, en edes tunne teitä, kukaan ei muista teitä enää ja täällä te vain olette pahvilaatikoissa, säilöttyinä valkoisten paperinpalasten väleihin.

Puut ovat aina samanlaisia, niistä huokuu outo tuttuus, varsinkin koivuista ja voikukan haituvista kedolla. Kesät Prinssi Edvardin saarella ovat varmaan olleet aika samanlaisia kuin Suomessa.

Täällä nykyajassa on nyt syksy ja puut hehkuvat, oikeammin roihuavat punaisina, keltaisina ja oransseina. Vaahteroita on paljon ja niiden lehdet ovat läpikuultavia, valo heijastuu ja tekee väreistä jotenkin vielä kirkkaampia.

Sain tulenkatkuisen uutisen tänään. Esitelmäluonnokseni ensi kesän Montgomery-konferenssiin (joka pidetään Charlottetownissa, Prinssi Edvardin saarella) hyväksyttiin.

Pelottaa, pitää puhua englanniksi ison yleisön edessä ensimmäistä kertaa. Mutta olen myös tyyni. Melkein vuosi aikaa. Mietin sitä keväällä. Nyt ahdistun tarpeeksi gradusta, joka on vieläkin kirjoittamatta.

Tässä viesti Benjamin Lefebvreltä, joka on co-chair (toinen konferenssin puheenjohtajista) ja on muuten toimittanut tässä kuussa ilmestyvän kirjan The Blythes Are Quoted, joka on Montgomeryn viimeisin käsikirjoitus, jota ei ole koskaan julkaistu kokonaisuudessaan*:

"I am very pleased to inform you that your proposed paper, 'Familiar Landscape in L.M. Montgomery's Emily Series: Nature as the Integrating Factor in the Finnish Translations,' has been accepted for presentation at the conference."

Vielä varsin epämääräisenä aiheena on siis Runotyttö-kirjat ja niiden suomenkieliset käännökset. Yritän todistaa, että yksi syy näiden kirjojen suosioon Suomessa on niiden luontokuvaukset, joihin suomalaisen lukijan on helppo samaistua. Toivottavasti en huku suomalaisten luontosuhde -suohon...

Minusta on kiehtovaa, että Emilia-kirjat on kääntänyt I.K. Inha, jonka Helsinki-kuvat juuri julkaistiin ja joka on kuvannut Vienan Karjalaa, eli sitä myyttistä ja "aidointa" suomalaista luontoa. En tiedä, onko tässä mitään yhteyttä, mutta mielenkiintoinen yhteensattuma se silti on. Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Runotyttöjen vuosi -kirjassa (muistaakseni, kirja on Suomessa joten en voi tarkistaa) kerrotaan, miten Inha itse alunperin ehdotti Emily of New Moon -kirjan kääntämistä WSOY:lle

(*Benjaminin gradu oli muuten Blythes Are Quoted-käsikirjoituksen toimittaminen ja satuin löytämään gradun arkistoista yksi päivä. Eli jos haluaisin, voisin lukea kirjan jo ennen kuin se ilmestyy. Ihmeelliset ovat arkistot. Kirjan pitäisi ilmestyä myös suomeksi [ilmeisesti WSOY:n kustantamana], mutta en ole onnistunut löytämään siitä mitään tarkempaa tietoa. Kertokaa jos näette sen kirjakaupassa siellä. Haluan tietää, kuka sen on kääntänyt.) (EDIT: Ilmestyi suomeksi 20.9.2010, WSOYn kustantamana, Marja Helanen-Ahtolan suomentamana.)